lauantai 31. maaliskuuta 2012

Jyppäkylä





Terkut Jyppiskylästä. Eipä sielä kyllä kovin paljon mitään silmään pistävää ollut.. Muuta kun ihania värikkäitä housuja, joita ite en vois pitää. Yritin ettiä jotain värikkäitä ja pirteitä kevätpaitoja, mutta en löytäny kun mustan topin ja vaaleet housut.. Ajattelin mä kevään kunniaks ostaa tommoset valkoset kukkaset, joita ehkä joskus tuun käyttämään. Ja tietysti enkun kirja! Koeviikko oli ja meni ja maanantaina pitäis ladata linkkikortti ja kaasuttaa kohti Jämsän jaksoa. Ei nappaa sitten yhtään. Ainut syy miks oisin sinne voinu mennäkkin, oli, että mulla PITI olla enkussa Jämsän enkun ope Sami, MUTTA jostain tietämättömästä syystä se onkin vaihettu Tarja Nikkiläksi! Eli enkun tunneilla oppii yhtä paljon kun kotona kattomalla South Parkia tai Simpsoneita..

Mulla on hirmusen kuivat latvat ja ajattelin tänään koklata oliiviöljyä niihin. Oon kuullut, että se auttaa ja pehmentää hiuksia ja siks kävinkin ostamassa eilen ison purkin oliiviöljyä ihan hiuksiani varten! Toivottavasti konstista ois jotain apua, en meinaan keksi enää muita konsteja kun ajaa seuraavaks kaljuks.

torstai 29. maaliskuuta 2012

 




Täytyypä sanoa, että on melko rankka viikko kohta takana. Kaiken maailman itkua ja hampaiden kiristystä on tähän viikkoon liittyny. Kokeisiin lukemisesta ei oo tullut oikeen mitään, mut uskallan silti väittää, että tähän mennessä kaikki kokeet on menny melko hyvin, lukuunottamatta matikan koetta, joka meni taas ihan penkin alle. Mutta tänään oli fysiikan koe ja en lukenu siihen oikeestaan yhtään, mut se oli silti mun mielestä melko helppo, vaikka vikan tehtävän b- kohtaa en osannukkaa ja huolimattomuusvirheitä on varmaan enemmän kun laki sallii. :p Huomenna ois äikän koe ja tosi moni on sanonu että se oli hirveen vaikee. Että täytyy koittaa nyt lukea sit kunnolla siihen. Tuossa ylempänä vähän kuvaakin äikän kokeen luku-urakasta.

Kuvassa myös Kotiopettajattaren romaani, jota oon alkanut lukemaan. En oo kyllä kovin pitkälle siinä vielä pötkiny, mutta jonkinlainen aikansa suosittu rakkaustarina se on. Mutta nyt Gossip girlin pariin ja sen jälkeen nenä äikän kirjaan!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Movies


Eilen illalla tuli telkusta Twilight, jonka katoin tylsyyteeni noin miljoonannen kerran. Rakastan tota tarinaa, harmittaa vaan, että se on toteutettu niin huonosti jopa kirjoissa. Muistan kun ekan kerran menin kavereiden kanssa kattomaan ton elokuvan. En ollu kuullu koko sarjasta mitään, mut kavereiden pyynnöstä lähin mukaan. Katoin kotona trailerin ja mietin, että joo voi toi olla ihan hyvä. Sit ku päästiin leffateatteriin ja toi elokuva lähti pyörimään, menin ihan shokkiin, koska elokuva oli niin sairaan hyvä! Muistan vieläkin sen hirveen tunteen mikä iski heti, kun elokuva loppu. Mikään elokuva ei oo saanu mua sellaseen tilaan. Ja niin paljon kun Twilight jakaakin mielipiteitään, niin mä tuun AINA olemaan myyty tolle tarinalle ja sille hirveelle tunteelle, mikä jokaisen uuden osan jälkeen iskee.


 Tänään pitäis sit lähteä Roosan kanssa kattomaan tuo Nälkäpeli elokuviin. Kirjoja on ainakin kehuttu hirveesti, ite en oo niistäkään ennen kuullu, että saa nähä millasia tunteita tämä elokuva tuo tullessaan. (:

Elokuvamausta täytyy tähän väliin sanoa, että oon vannoutunu romantiikan fani, myös kirjallisuudessa. Mun lempielokuvia onkin Twilight- saagan lisäks P.S Rakastan sinua, The Holiday ja Titanic. Varsinkin P.S Rakastan sinua saa mut aina itkemään! Romanttisesta kirjallisuudesta oon just lukenu Humisevan harjun toiseen otteeseen ja nyt alottelen Kotiopettajattaren romaania. Humisevaa harjua suosittelen, vaikka sen henkilökuvioissa onkin välillä vähän vaikea pysyä perässä. Loppujen lopuks sekä vihaan, että rakastan rakkaustarinoita. VIhaan siks, että niin ei ikinä tapahu itelle tosielämässä ja rakastan, koska ne on vaan niin tunteikkaita ja pistää ihon kananlihalle joka kerta.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Being me



Tosta viime postauksesta sain idean tehdä tälläsen "being me" postauksen, jossa ajattelin avartaa mun ajatusmaailmaa lähinnä ulkonäöstä ja ns. sisäisestä kauneudesta. Sanokaa jos tää oli loppujen lopuks ihan tyhmä idea. Aihe on kuitenkin tavallaan melko tärkeä mulle. (:

Mulla oli suunnilleen viidennellä luokalla se "ulkonäkökriisi", joka jossain vaiheessa tulee tai kestää koko elämän ainakin naispuolisilla henkilöillä. Mulla oli alipainoa, koska ajattelin että oon lihava (mitä en todellakaan ollu!). Meikkasin välillä, mut lähinä siks, että se oli kivaa. Mut sekin oli kuitenkin osa mun ulkonäköä ja sitä miltä halusin näyttää. Oikeesti näytin jo siltä, miltä halusinkin, mut kuvittelin, että oisin lihava ja ruma.

Sain aika nopeesti kuitenkin karistettua kaikki ulkonäköpaineet sun muut mun mielestä, koska ennen kasiluokkaa lähes kukaan mun kavereista ei meikannut tai panostanut ulkonäköön ainakaan hirveesti. Sit jotenkin ite vaan jäin siitä junasta, kun kaikki alkokin laittaa hiuksiaan ja meikkaamaan. Tavallaan olin eläny sen jo ala-asteella, kun kaikki muut vielä mietti jotain ihan muuta. Oon mielestäni aina ollu vähän sellanen pikkuvanha ja kypsempi mieleltäni joissain asioissa, oon toki tehny todella typeriäkin asioita, mutta nyt voin sanoa, että oon löytänyt itseni ja oon sinut sen kanssa.

Vihaan puheita, että "oon lihava, pitää liikkua" ja plaa plaa. Törmäsin tähän keskusteluun Miksulla kun oltiin yks päivä ja porukka rupes puhumaan tollasta. Oikeestaan järkytyin hetkeks, koska KUKAAN meidän porukasta ei ole millään tavalla lihava tai ruma, ja sit kun sainkin kuulla, että tosi monella on paineita ulkonäöstään niin olin ihan hämilläni. Meidän porukassa kaikki on upeita ja kauniita ja kaikilla on oikeesti sellanen kroppa, että mitä ihmettä?? En tuomitse tietenkään millään tavalla, tuli vaan yllätyksenä ehkä sen takia, että pidän kaikkia meidän porukassa niin ihanina ihmisinä ja itsevarmoina, että en osannu odottaa tollasta.

Ite oon tyytyväinen ulkonäkööni; mulla on mahamakkara, se on mun kaveri ja ruokin sitä. Jos saan rintasyövän, saan siitä uuden rinnan. Mulla on paksut reidet, mutta pysynpähän paremmin maan pinnalla. Mielestäni näytän parhaimmalta suihkun jälkeen, putipuhtaana kaikista yrityksistä. En meikkaa, koska pelkään etten vois kulkea enää ilman meikkiä ja mun kasvot alkais inhottaa mua. En laita hiuksia, koska en yksinkertasesti osaa/jaksa. Vaikka en pidä itteäni mitenkään kauniina, niin oon kuitenkin kaunis itelleni. Eikä mun ulkonäkö ole ainakaan vielä ajanu ketään pois mun lähettyviltä. :D

Oon sitä mieltä, että ihminen on sitä mitä haluaa olla. Jos ajattelee olevansa ruma ja lihava, niin sit luultavasti myös on. Jos hokee sitä koko ajan itelleen, niin äkkiä sitä rupee oikeesti uskomaan siihen. Enkä ymmärrä, ketä muuta pitäis omalla ulkonäöllä koittaa miellyttää, kuin itseään? Musta on maailman turhamaisinta laittaa ittensä kouluun tosi hienoks, kun ei kehtaa mennä ihmisten ilmoille meikittä, koska kuka sielä kattoo? Ketä kiinnostaa? En mä toki sano ettei sais laittautua. Itekin joskus harvoin kun meen johonkin, niin välillä tykkään laittautua ihan vaan siks, että se on hauskaa. Joskus on ihan kiva tökkiä maskaralla silmään ja pilata hiuksiaan koittaessaan kihartaa niitä. Mut vaan ittensä takia.

Täytyy mun myöntää, että välillä otan turhia ulkonäköpaineita siitä, että mun kaveripiirissä kaikki muut on aina niin nättejä ja hyvin pukeutuneita, mut sit koitan muistaa, että so what, ei ne oo kertaakaan mulle sanonu, että en kelpais, koska en oo puuterikaunis ja että se on musta itestä kiinni millasena nään itteni ja millasena annan muiden nähdä itteni. Kasvot, hiukset ja muodot on vaan pintaa, mutta sisäinen kauneus on se, mikä näkyy. 

ps. jos joku oikeesti luki tän kaiken, nostan hattua! (:
 pps. kuva on tooooosi vanha

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Natural





Sain vihdoin ja viimein tehtyä tuommoisen kivan bannerin tuonne yläälle. Ei se ollukkaan niin vaikeeta kun kuvittelin sen olevan. Eihän tuo mikään kummonen oo, mutta ihan hyvä tälläseltä rähmäkäpälältä. Lisäks tein myös pari muuta pikkumuutosta lähinnä tekstien väreihin ja reunoihin. Mutta tuskinpa noita edes huomaa. (:


Eilen alko koeviikko ruhtinaallisesti pitkän matematiikan kokeella, joka menikin sitten ihan päin pyllyä. Luin ja tein tehtäviä tota koetta varten enemmän kun koskaan ja silti suoritus oli yhtä kehno kuin aina ennenkin. Myöhemmän herätyksen kunniaks ajattelin kuitenkin koklata tehä nutturaa mun päähän. En osaa laittaa hiuksia yhtään, joten mietin että mitähän siitä tulee, mutta siitä tulikin yllättävän hyvä lähes ekalla yrityksellä. Kesti se sen kokeen ajan, mutta kun koitin kotona korjailla sitä niin ei siitä enään mitään tullu ja tyydyin vaan rähjäseen ponnariin. Välillä tekis kyllä mieli vetää pää kaljuks kun mun tukkakokeiluista ei tuu sitten yhtään mitään! Ehkä mun on vaan parempi pysyä tässä räihnäsessä tyylissäni. :p

ps. mitä toi lumisade on olevinaan?!
pps. ei toi nuttura näytäkkään niin kivalta kun kuvittelin
 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

f(x)= 6x^2*84-ln4

...niin miten oli??!!


 Kyllä, matematiikan koe ja sen myötä koeviikko lähestyvät. Tänään alotin ton matikan pänttäämisen ja laskemisen ja huiman yhen tehtävän osasin tehä kattomatta apua vastauksista.. Oon ollu viimesten parin kurssin ajan ihan pihalla ja tää kurssi ei oo yhtään helpompi. Innolla ootan jo mitä kirjotuksiin lukemisesta tulee! Jos..

Täytyypi autoilusta taas loppuun sanoa, että tässä yks päivä melkein itku pääs, kun ajamisesta ei tullu yhtään mitään! Ja sitä asiaa ei yhtään auta, että iskä räyhää vieressä.. Eilen meinasin ajaa seinäänki parkatessa pariinki otteeseen! Ja oon havainnu, että mulla oikeesti menee joka toinen kerta hyvin ja joka toinen kerta huonosti. 10.4. liukkaan kelin rata ja sit pitääkin jo melkein ruveta valmistautumaan inssiin. Pelottaa jo nyt IHAN sairaasti! Ehkä just siks en opi, kun stressaan niin paljon, mut ei voi mitään, kun se paniikki iskee.. Toivottavasti tämä tästä.. :p

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Friday, party


String King
Miksun prinsessa- kortti ja stringit
 I don't wanna study, i just wanna party. Eilen juhlittiin Miksulla sen täysi-ikäisyyttä kera täysi-ikäisten juomien. Booli oli ihan sairaan pahaa, eikä se noussu millään päähän ja paikalla oli mitä ihmeellisempää porukkaa. Yhessä vaiheessa en tuntenu varmaan puoliakaan paikalla olleista. Se oli hämmentävää.. Miksu sai lahjaks mm. pinkit pitsistringit, pinkkiä kuoharia, paistinpannun ja söpön prinsessa- kortin. Allu oli myös tehny Miksulle ihanan persoonallisen kortin, jossa ensinnäkin otettiin osaa suureen suruun ja siinä oli lehdistä leikattuja letkautuksia ja kuvia Miksusta. Oli sellaset perus pippalot, missä porukka vetää ittensä ihan liian nopeesti sammumispisteeseen ja sit yrjö lentää. Nam!

Vajaan kahden tunnin unilla on siis vedetty viime yö ja tässä vaiheessa rupee jo pikkuhiljaa väsyttämään. Oltiin äitin kanssa mummulassakin käymässä, kun mummu oli leiponu pullaa. Sielähän se loppupäivä sit vierähtikin katsellessa papan kuvaamaa vanhojen tanssivideota (sekä etsiessä ykkösten kuvaamaa tanssivideota, joka todistautui pelkäksi kärpäsen kakaksi ruudulla) ja kuvia, jotka katotaan joka kerta sinne mennessä. Uuvuttavaa. Mut mummu ja pappa on maailman ihanimmat. <3 Perhe ja suku on paras, ei siitä mihinkään pääse.

Ja autoilusta pakko vielä loppuun hypettää, että oon pikkuhiljaa pääsemässä jyvälle tosta ajamisesta ja lähinnä kytkimen käytöstä, joka on suurin ongelma mun autoilussa. Lisäks tein äsken netissä teoriakoeharjotuksen eikä menny kun kolme kuvaa ja yks teoriakysymys väärin, että meikähän ois läpässy teoriakokeen ihan kylmiltään tosta vaan mennen tullen! Mutta nyt kuitenkin kohti saunaa ja petiä. Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Poikamiespäivä

Kuvassa maistiaisia mun poikamiespäivän ateriasta. Täydellinen rasvapommi!

Mikä oiskaan sen parempi tapa viettää lauantaita kuin yksin liian isossa talossa ilman mitään rakentavaa tekemistä. Oon pelannu, lukenu, kattonu Gossip girliä, pelannu lisää, ollu facessa, kattonu lisää Gossip girliä, ollu taas facessa... Mä niin tykkään siitä, kun mulle sanotaan, että "tuun huomenna teille" ja sit aamulla mulle tehään oharit. Enkä oo voinu ees lähteä mihkään, koska mun reidet on eilisestä sählystä niin kipeet, että hyvä ku liikkeelle pääsen! Kaikki kyykistyminen ja jalkojen liikuttaminen sattuu niin paljon, että meinaa itku tulla. Se oli loistava wake up calling siihen, että mun pitäis oikeesti alkaa liikkumaan ja nousta tästä koneen äärestä- mutta tällä hetkellä se on helpommin sanottu kuin tehty. Kirjaimellisesti!


Mutta joo.. Jos sitä huomenna sais oikeesti aikaan jotain rakentavaa, kuten koulujuttuja, joita on ihan hirveesti kun vaan ois kiinnostusta ja aikaa tehdä. Tiedetään, tänään ois ollu aikaa, mutta kiinnostusta sitäkin vähemmän. Huomenna kuitenkin ryhdistäydyn ja kirjotan ainakin elokuva-analyysin Enkeleistä ja demoneista (on muuten hyvä leffa; KATSOKAA!) ja sit ehkä jotain äikän juttua.. Jep, kiinnostaa kun kasa paskaa suoraan sanottuna, mutta minkäs teet. Eilen muuten just mietin, että miksen menny amikseen. Elämä ois paljon helpompaa jossain raksalla..


Eilisestä puheen ollen! Oltiin eilen Miksulla kamuleiden kanssa ja oli pitkästä aikaa tosi kiva vaan olla. Ei me mitään oikeestaan tehty, kunhan juteltiin ja oltiin, mut oli se vaan jotain ihan parasta. Sit raahustin puol yhden jälkeen kotiin kipeytyvine reisineni koululaukku ja liikkavaatekassi olalla! Mut ei se mitään, mua ei väsyttäny, koska käytiin Jaakon ja Hennan kanssa Shellillä ja väsymykseeni join kahvia, joka tosiaan veikin väsymyksen pois, mutta toi närästyksen tilalle. En ymmärrä miks ihmiset juo kahvia.. Tyhmää.. Mut nyt takaisin Gossip girlin pariin!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

JKL

Gina Tricot, 5e

Top Sport, 5e

Cubus, 9,95e
Tänään oltiin Artun kanssa Jyväskylässä viettämässä viimestä lomapäivää shoppailun merkeissä. Arttu ei ostanu itelleen mitään, mutta mulle se osti esim. ton vihreen paidan, joka makso vaan vitosen. :o) Lähin ettimään kenkiä ja Top Sportissa sattumalta törmäsin tollasiin Boy-cotin kenkiin, jotka makso kanssa vaan vitosen! Arttu piti hirveetä älämölöä etten sais ostaa niitä, ku oon aina niin harmaa ja noi on noin VIHREET! Sitä suuremmalla syyllä halusin ostaa ne. ;) Onhan noi ihan erilaiset kun mitä oon tottunu käyttämään, mut kun ne oli niin halvat ja ajattelin, että sitte edes ne kengät tois väriä tähän mun ikiharmaaseen ulkomuotoon.

Tuo ihana pikkuinen laukku on peräisin Oulun Zeppelinistä Cubuksesta. Alkuperäinen hinta oli toi 9,95e mut sain sen muistaakseni hintaan 6,95e , kun lähetin viestin johonkin Cubuksen jutskeliin niin sain siitä -30% alennusta. Rakastuin tohon laukkuun ensi silmäyksellä ja olihan se sit pakko ostaa!

Huomenna pitäis kouluun jaksaa raahautua, mutta sen verran oon laiska, että jätän aamulla ranskan tunnin väliin ja koska mulla ois sen jälkeen hyppäri meen vasta kymmeneen. Hyvää yötä!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Spring is coming

www.weheartit.com
Tänään on ollu aivan ihanan keväinen päivä; maa on loskanen, ulkona on lämpöasteita ja aurinko paistaa. Kehittelin tollasen kesäisen kuvakollaasin sen kunniaks, että kevät on vihdoin näyttänyt merkkejä tulostaan. Noi haaleet ja heleet värit kuvastaa unelmakesää ja noi kuvat kuvastaa sitä, mitä ite rakastan kesällä tehä.

Poikakaverin kanssa pelleily ja hölmöily ja sen kainalossa kököttäminen; tyynen järven pinnan kanssa leikittely ja sinne pulahtaminen etenkin rantatien varrella eräällä kivalla pikku laiturin palasella; tanssiminen, hulluilu ja irrottelu; istuskelu ja makoilu ihanilla kukka- ja heinäniityillä mm. hyvän kirjan ja musiikin kanssa (tänä kesänä perinteisten romanttisten hömppäkirjojen tilalla taitaa olla lukua syksyn kirjotuksiin); keinuminen lempeän lämpöisten tuulahduksien heiluttamana; pyöräily (tosin vain alamäissä ja tasasella). Pakko noista niityistä vielä sanoa sen verran, että Arttu vei mut viime keväänä mönkkärillä ehkä maailman kauneimmalle voikukkaniitylle. Se päivä oli ehkä muutenkin koko viime kesän yks parhaimpia. <3

Tälle kesälle on melko suuria odotuksia ensinnäkin sen takia, että melko monella meiän kaveriporukasta alkaa olla autokortit, joten kivoja reissuja pitäis olla tiedossa. Arttu lupas viedä mut lappiin, kun se saa kortin ja Ranskassakin olis tarkotus ens kesän lopussa pyörähtää. Kyllä vain kaikkea on suunnitelmissa ja unelmissa. Tosin syksyn tulevat kirjotukset saattaa vähän karsia jotain pois. Toivottavasti tulis kuitenkin aurinkoinen ja lämmin kevät sekä kesä, että sais nauttia oikein kunnolla! Kesätyökin ois plussaa..