How to be brave?

Tolta mun eilisen PITI näyttää; Avatar- leffa, omatekemä pizza ja minä sohvalla peiton alle käpertyneenä, KUNNES sain soiton, että kiinnostaako lähteä Shellille ja parin minuutin päästä istuin jo autossa nokka kohti Jämsän Shelliä. Tapahtuu sitä näköjään munkin elämässä joskus jotain hektistä.

Oon kuvitellu tähän asti, että mun aika kulkee tosi hitaasti. Nyt todellisuus on kuitenkin iskeny päin mun naamaa ja mun täysi-ikäisyyteen on alle viikko. Missä välissä muka kasvoin tähän pisteeseen? Pienenä sitä katto 18 vuotiasta kun aikuista. En tunne itteäni millään tavalla aikuiseks, enkä usko että tunnen siinäkään vaiheessa, kun kello lyö 15.4. sen 00.20 ja täytän virallisesti 18. Oon vielä ihan vauva; en tiedä maailmasta mitään. 

Eikä mun kuulukkaan tietää. Tästä vasta alkaa se matka, kun lähden ettimään itteäni ja maailmaa. Mun elämä on ollut jo kauan katkolla, mut ehkä kohta voin alkaa rakentamaan sitä uudestaan; saada uusia ihmisiä ympärilleni, rohkaistua astumaan maailmaan. Kukaan ei selviä yksin, silti tunnen itteni yksinäiseks. Ehkä kohta on aika kasvaa- ei aikuiseks, vaan ihmiseksi.