keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Crying inside

Katoin just Vampyyrin päiväkirjojen kolmannen tuotantokauden viimesen jakson. Ihan kamalaa. Vihaan sitä, kun tuotantokaudet loppuu kesken, eikä lisää oo tulossa.. Sama sisäinen itku koettiin, kun toinen tuotantokausi loppui eikä kolmas ollut vielä alkanut. Nyt täytyy taas odottaa syyskuuhun, että alkaa seuraava tuotantokausi. En uskalla spoilata viimeistä jaksoa, jos joku seuraa kyseistä sarjaa, eikä ole vielä viimeistä osaa katsonut, mutta sen verran voin sanoa, että väistämätön käy toteen. Jokainen päätelköön siitä sitten mitä tapahtuu. :s


Kumman aterian itse söisit?

Mutta sitten kukkaruukusta asiaan; tehtiin Roosan kanssa tänään naminami ruokaa. Ite oon tällänen laiska sohvaperuna, etten saa ikinä aikaseks mitään varsinkaan ruokaa, mutta sen  sijaan Roosa on sellanen gourmee tietäjä, että se keksii aina kaikenmoista hyvää ruokaa mitä tehdä. Tänään oli siis ruokalistalla uusista perunoista tehtyjä lohkoperunoita, lihapullia ja ruskea kastike. Roosa yllätys yllätys teki melkein kaiken, mutta kyllä mäkin vähän autoin, mm. maustoin lohkoperunat ja autoin kastikkeen teossa ja vähän kääntelin lihapullia pannulla. Mutta tuli kyllä niin hyvät lohkoperunat, että huhhuh! Vaikka tein mausteseoksen ihan näppituntumalla, niin osu kyllä ihan nappiin! Myös ruskea kastike oli hyvää, vaikka siinä olikin ripaus liikaa valkopippuria.

Ps. Elokuvapostaus tulossa viimeaikoina katsomistani elokuvista
Pps. Kyllä mä itekin söisin mielummin ton Roosan ruuan..

1 kommentti:

  1. khyl minu annos vie;) enkä ny tiiä tuosta gourmee tietäjästä.. : D

    VastaaPoista